tiistai 5. kesäkuuta 2012

sixième

Tämä päivitys on pyhitetty kahdelle tänä vuonna ilmestyvälle, ja eritoten eniten odottamalleni elokuvalle. Muuten listaukseen olisi päässyt esim. Batman, mutta uskon siitä olevan infoa kaikilla joka tapauksessa enemmän kuin valitsemillani. Nämä molemmat löytyy myös aikaisemmasta päivityksestä, jossa listasin must see -elokuvia loppuvuodelle. Ja kyseessähän on siis ihanaiset The Perks of Being a Wallflower, sekä elokuvasovitus musikaalista Les Miserables.

Miksi nämä kaksi? Kumpikaan ei ole varmasti täysin tuntematon, mutta uskon vakaasti suurimman osan suomalaisista silti olevan tietämätön näistä. Hemmetin hienoja juoneltaan/aiheeltaan/idealtaan kuitenkin, joten here we go. Saapahan varustautua taas rahojensa menettämiseen.


ELÄMÄNI SEINÄRUUSUNA (The Perks of being a Wallflower)

Charlie on lukion ensimmäisellä luokalla. Hän on ikäistään älykkäämpi, mutta ujo ja sisäänpäin kääntynyt, mikä tekee uusiin ihmisiin tutustumisesta vaikeaa. Charlie on seinäruusu, joka haluaisi heittäytyä mukaan elämään, mutta oman pään vangiksi on helppo jäädä. Väistämättä Charlien on kuitenkin kohdattava tuntematon maailma: ensimmäiset treffit, suudelmat ja bileet, uudet ystävät, seksi, huumeet ja The Rocky Horror Picture Show. Ne maagiset hetket, kun äärettömyyden tunteeseen riittää ajokortti ja täydellinen kokoelmakasetti. Mutta vaikka seinän vierustalta näkee kaiken tarkasti, Charlie ei voi jäädä sivustakatsojaksi loppuelämäkseen. Joskus on otettava selvää, miltä elämä tuntuu keskellä tanssilattiaa. Elämäni seinäruusuna on kirpeä kasvutarina ja syvällisen herkkä kuvaus vuoristoradasta, jota myös aikuistumiseksi kutsutaan. (Kirjan takakansi)



Saa ensi-iltansa ulkomailla 14.9. Mitä olen suomalaisen finnkinon kanssa ollut yhteyksissä, niin puhuivat alustavasta suunnitelmasta saada se tänne marraskuuksi. Parempi kuin ei mitään, eikös? Voi siis kaiketi kiittää tällä kertaa finnkinoa ! Kyllä Suomellakin joskus menee ihan kivasti.


Elämäni seinäruusuna perustuu siis Stephen Chboskyn kirjoittamaan samannimiseen kirjaan. Itse luin teoksen viime viikolla ja rakastuin ihan mielettömästi. Jos rehellisiä ollaan, niin syy miksi edes löysin Perksin oli, kun kuulin Ezra Millerin olevan siinä. Kyseinen nuori herrashenkilö on näyttelijänlahjoillaan Poikani Kevinissä saanut miut vakuuttumaan, ja sitä kautta sitten tutustuin tähänkin hankkeeseen. Eipä ollut huono valinta, sillä herran jumala kuinka mahtavan upea se kirja on. Voin vain suositella sitä kaikille, menkää, lukekaa ! Kerrankin oikeasti aito tarina, jossa ei tunnu olevan mitään ylikoristeellisia muovikuvia. Ihan vain elämää itseään. Elokuvan suhteen on suuria odotuksia siksikin, että kirjailija Stephen Chbosky on ohjannut ja käsikirjoittanut koko homman.

Päähahmona on tietenkin Charlie. Elokuvaan castattiin ujoa seinäruusua esittämään Logan Lerman. Miulla ei sikäli ole mitään kokemuksia Loganin näyttelemisestä, muuta kuin Butterfly Effectin roolisuoritus, jonka Logan teki lapsena. Enpä siis voi arvioida, onko hyvä vai huono. Trailerin perusteella ei kuitenkaan näytä lainkaan huonolta. Kirjassa seurataan kaikkea Charlien näkövinkkelistä niin, että hän lähettelee kirjeitä. Ja niissä sitten kerrotaan kaikki, mitä tapahtuu. Jännä nähdä, että tuleeko elokuva tuottamaan samanlaista upeaa tunnetta katsottaessa, kuin mitä kirjaa lukiessa kokee.

Sam sai kasvoikseen Emma Watsonin, joka sanoi MTV:n haastattelussa osuvasti fandomista: Sieltä löytää varmasti jonkun, johon samaistua. Emma on miulle vielä suht. Hermione, mutta kuten Rupert Grint osoitti Cherrybombilla, niin täysin erilainen hahmo kyllä parhaassa tapauksessa vie ne ajatukset muualle. Uskon ja luotan siis Emmaan. Sam on se, johon Charlie rakastuu. Mutta mistä tykkään erityisesti Perksissä on se, että välit Charlien kanssa kehittyvät rauhallisesti lopun tilanteeseen saakka. Ei ole turhan sokerimaustettua kliseekamaa, ja toivon elokuvankin jättävän sen turhia korostamatta.

Viimeisin pääkolmikosta on Patrick. Samin velipuoli ja homo. Roolissa nähdään Ezra Miller, jota jo hehkutin. Pakko sanoa, että kun luin kirjaa sain hieman erilaista kuvaa hahmosta, mitä trailerissa näkyi. Ehkä astetta rauhallisempaa? Joka tapauksessa Ezra ei ole vielä kertaakaan pettänyt yhdessäkään elokuvassa, jonka olen nähnyt (eli ne kaikki, joissa se on). Huvittavaa muuten, mutta trailerissä Ezra kuulostaa ihan Robert Sheehanilta ja elehtii samalla tavalla. Jos joku on katsonut Misfitsiä, niin tietää mistä puhun.

Casting sisältää myös mm. Paul Ruddin (Frendejä katsoneet tunnistaa Phoeben aviomieheksi Mikeksi), Kate Walsh (Greyn Anatomia), Nina Dobrev (Vampire Diaries) ja Mae Whitman (Scott Pilgrim vs. the world).

Hyvältä vaikuttaa, suosittelen tosin lukemaan kirjan ennen katsausta. Sen verran hieno teos on, ettei kannata ns. pilata mielikuviaan lukukokemusta varten (;




LES MISERABLES

Jean Valjean on tuomittu leivän varastamisesta. Vuosia myöhemmin hän etsii armahdusta. Poliisi Javert perässään, hän pakenee Fantinen tyttären Cosetten kanssa Pariisiin, jossa opiskelijat rakentavat barrikadeja ihmisoikeuksien puolesta. 


Les Miserables on aivan mieletön musikaali. Se sijoituu 1800-luvun Ranskaan, joten puitteet ja maailmankuva on sen mukainen. Elokuvan ensi-illaksi on valittu ulkomailla 14.12. Suomelle päivää ei ole valittu, eikä tietoa levityksestä ole. Toivotaan parasta !


Les Miserablesin musikaalikin perustuu johonkin, nimittäin kirjaan. Mutta suhteellisen rennosti, sillä jos on lukenut kirjan, sekä nähnyt musikaalin, niin tietää eroja olevan roimasti. Elokuva perustuu nimenomaan musikaalin, joka on pyörinyt yli 25-vuotta West Endissä ja Broadwaylla. Elokuvan ohjauksesta vastaa Tom Hooper. Miehen töihin kuuluu mm. Oscar-palkittu Kuninkaan puhe, joten odotukset ovat sen mukaiset. Itse näin musikaalin vuonna 2010 Lontoossa, jolloin elokuvassakin roolinsa uusiva Samantha Barks esitti Eponinea. Jean Valjeanina oli Alfie Boe, joka on mieletön. Siinä on Hugh Jackmanille isot kengät täytettävänä. Musikaali on siitä lähtien ollut itselleni lähellä sydäntä sen synkeämmän teeman vuoksi. Siinä kuollaan, eletään kärsimyksessä, pyydetään armahdusta ja toivotaan seuraavan päivän olevan parempi. Toivonpilkahduksia näkyy kuitenkin rakkaustarinan muodossa, sekä loppujen lopuksi jokaisessa kuolemassakin. Kaikki pääkuolemat ovat tehneet syntiä, mutta kuolonhetkillään tekevät jotain hyvittääkseen sen. Paitsi tietenki epäonniset opiskelijat. Juoni kulkee kronologista tahtia Valjeanin elämän halki.

Päärolin nappasi tosiaan Hugh Jackman. Miä itse rakastan kyseisen miehen töitä, ja olen varma tämän tuovan Valjeanille oikeutta. Ainoa, mitä olen miettinyt, ovat laulunlahjat, sillä Valjeanin vokaalityöt ovat aika rajuja. Toivon ja uskon kuitenkin parasta, ja heti kun kuullaan laulupätkiä Hughilta, niin sittenhän se nähdään. Valjean on hahmona se perinteinen sankari, joka tahtoo korvata kaiken pahan mitä on tehnyt. Fantinen jättäessä hänelle tyttärensä Cosetten, pitää tyttöä kuin omaansa. On kuitenkin vankikarkuri, joten poliisikomissaari Javert seuraa perässä läpi vuosien.

Fantine, joka ei musikaalissa kauaa näkyvyyttä nauti, näkyy Anne Hathawayn kasvoilla. Mitä trailerissakin voi kuulla, niin kyllä nainen laulaa osaa. Sen lisäksi pidän siitä, miten laulu I Dreamed a Dream on sovitettu elokuvalle sopivaan tyyliin, ja se on karun raaka. Jostain taisin lukea, että elokuvassa lauletaan ihan suorilta, ettei turhaa autotunea ja säätelyä ole käytetty yli voimavarojen. Eipä siis ole luvassa Phantom of the Opera kakkosta, joka muistetaan huvittavasta editoinnista. Fantine on se, jonka nuoruuden unelmat murskattiin tullessaan raskaaksi miehelle, joka jo häipyi. Antoi tyttärensä pois, ja nyt yrittää maksaa tyttärensä ylläpidosta mm. myymällä itseään.

Javert on Russel Crow. Tässä kohtaa tuli oikeasti wtf-olo. Russel Crow ei missään nimessä olisi tullut pieneen mieleenikään, mutta jaa'a, saas nähdä. Javert on Valjeania jahtaava poliisi, joka lähes pakkomielteen tavoin tahtoo vain saada vangin kiinni. Tätä kissa-hiiri-leikkiä saadaan seurata koko musikaalin ajan, kun Javert tuntuu aina löytävän tiensä Valjeanin luo. Kaikki huipentuu barrikadin taistelussa.

Cosette ja Marius roolitettiin Amanda Sheyfriedille ja Eddie Redmaynelle. Pari rakastuu Pariisissa, juuri ennen barrikadin taistelua. Marius on opiskelijapoika ja Cosette Valjeanin tarkoin vahtima suojatti. Amandasta tykkään siinä ja siinä, ihan mukava näyttelijä, mutta jokin on aina häirinnyt. Eddie taas on ihan rakkaus, nähty ensimmäisen kerran elokuvassa Like Minds joka kuuluu suosikkileffojen joukkoon. Lauluääntä löytyy molemmilta, ja tässä onkin koko tarinan positiivisen pilkahdus. Ehkäpä siksi nyt annamme krediittiä jo valmiiksi.

Viimeisenä mainitsen Eponinen, joka on Cosetten lapsuusajan perheen oikea tytär. Eponinen rooliin tuli West End-tähti Samantha Barks, jonka laulua voi kuunnella Les Miserablesin musikaalikonsertin 25-vuotis videolla. Hänet näin myös livenä, ja voin kertoa naisen olevan ihan mahtava. Pian 22-vuotta täyttävä Samantha tulee ainakin onnistumaan, kun kerran onnistui jo aikaisemminkin. Eponine rakastaa salaa ja vähemmän salaa Mariusta, joka ei vastaa tytön tunteisiin. Siispä Eponine kulkee yksin, ja laulaa musikaalin yhden tunnetuimmista biiseistä On my Ownin. Eiköhän tähän melkein jokainen voi samaistua?

Muissa rooleissa on esim. Helena Bonham-Carter, Aaron Tveit, sekä liuta oikeita West Endin ja Broadwayn tähtiä, jotka tulevat mm. barrikadi-kohtauksiin ja statisteilemaan. Jos joku on yhtä hc-fani tän tyypin jutuille, niin elokuvassa voi sitten pelata spottaa näyttelijää (;

Ennen kaikkea hyvältä vaikuttaa, ja odotan innoissani. Suosittelen jokaiselle niin alkuperäisen musikaalin näkemistä, kuin tämänkin tapittamista. Barrikadeilla tapahtuva on miulle ehdotonta kohokohtaa ihan vain hahmon Enjolrasinkin vuoksi.




4 kommenttia:

  1. on ehkä niinku about PAKKO mennä Les Miserablesin johki iha viimoseen näytökseen joka on sellaseen kellonaikaan et kukaan muu ei eksy sinne ja harrastaa vähän sing-alongia :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi apua, niinpä! Eli siis pakollinen ensi-ilta, ja toiseen kertaan lauleleen. Koska herran jumala mä en ainakaan pysty hillitseen itseäni esim. One day moren tai just On my ownin suhteen !

      Poista
  2. Haastoin sinut: http://a-sunset-in-my-veins.blogspot.fi/2012/06/every-now-and-then.html ^^

    VastaaPoista