Rooleissa: Jennifer Lawrence, Josh Hutcherson
Tähdet: ***
Tältäkö näyttää tulevaisuuden maailma?
Kevään mainostetuin, ja varma kassamagneetti Nälkäpeli, lyö valkokankaille tänään 23.3.2012. Elokuva kertoo Amerikan nousseen sotien jälkeen tuhkasta Panemina, jonka pääkaupunki Capitol järjestää vuosittain rangaistuksena Nälkäpelin. Idea on, että jokainen kahdestatoista Panemin vyöhykkeestä, lähettää yhden tytön ja pojan taistelemaan tositv-formaattiin hengestään. Vain yksi voi voittaa. Katniss Everdeen (Jennifer Lawrence) lähtee vapaaehtoisena leikkiin mukaan, kun sisko Prim saa epäonnisen arvan osakseen.
Nälkäpelissä on aineksia idealtaan kohauttaa. Lapset tappamassa toisiaan ja synkkä tulevaisuudenkuva ovat karmivia, ja joissain paikoissa katsojaa saattaa jopa ahdistaa elokuvan tunnelma. Se pysyy silti hyvän maun rajoissa. Tärkeintä on idea, ei verellä ja ruumiilla mässäily. Kirjan tasolle sitä ei silti olla viety. Siinä missä kirja luo tiheämmän ja sydämen sykettä nostavan olotilan (pakkojatkaalukemistataimuuten), jää elokuva hieman veteläksi. Kyllähän se kirjalle uskollisilla kohtauksilla nostaakin kylmät väreet selkäpiihin, mutta sitten saatetaankin sortua turhaan tillitykseen. Ehkä se ei olisi silti rikkonut rajoja, vaikka pari veitsen sivallusta oltaisiinkin ihan oikeasti näytetty.
Jennifer Lawrence loistaa roolissaan Katnissina. Nuori nainen on tuleva tähti, ja sen näkee siitä, miten hän ottaa roolin haltuunsa. Uskottavuus, sisällä piilevä herkkyys ja kovimmassakin tilanteessa jalat maassa seisovaa hahmoa ei voisi kukaan toinen esittää paremmin. Jennifer on Katniss. Moni konkarimpi näyttelijälahjakkuus jää naisen varjoon, kun hän ottaa jousipyssyn käteensä ja juoksee areenalle.
Ehkä jopa liian tehokkaastikin, sillä elokuvantekijät taisivat unohtaa muut hahmot kokonaan. Yhtä sympatisoiva tunne ei toisten tribuuttien puolesta tule, sillä heitä ei näytetä juuri ollenkaan. Hahmojen rakennus on jäänyt puolitiehen, vaikka Catoa esittävä Alexander Ludwig yrittääkin parhaansa saada äänensä kuuluviin. Josh Hutcherson saa Katnissiin rakastuneena ja epäonnisena tribuuttiehdokkaana Peetana sydämen sulamaan, ja tekee roolilleen oikeutta. Silti tuntuu, että Peetakin on vain sivuhahmon paholainen, jonka tunteille ei anneta riittävästi tilaa. Ei silti syytä huoleen, kyllä sivujuonena kulkeva rakkaustarina esille saadaan, ja se saa katsojan vastavuoroisesti hymyilemään muiden tapahtumien ohella.
Visuaalisestikin Nälkäpeli onnistuu. Puvustus toimii, ja Nälkäpelin areena on yhtä karu kuin kuvitelmissa. Capitol on ehkä enemmän Ikean kuvasto, kuin glamourinen pääkaupunki, mutta verrattuna Vyöhykkeen 12 lavastukseen saadaan silti mukavaa kontrastia. Nälkäpeli ei ole liian tietokoneellinen hahmotelma, vaan se antaa realistista kuvaa tulevaisuuden resuisemmista oloista.
Nälkäpeli on elokuva, joka kannattaa katsoa ajatuksella. Vaikka se ei ehkä onnistukaan kohauttamaan, on siinä silti mahdollisuuksia. Se ei ole huono, se ei jää vain yritykseksi, mutta jokin siinä tökkii. Juonikulku kulkee välillä poukkoilevana ja sekavana, ihan kuin se yrittäisi pitää kiinni kirjasta, mutta olla silti erillinen yksilö. Valehtelisin kuitenkin, jos väittäisin, ettei inhimillisyyden mureneminen olisi kuvattu juuri oikealla ja pysäyttävällä tavalla. Katsoja poistuu salista pää täynnä ajatuksia, ja ehkä se onkin sitten se paljon puhuttu kohautus.
Tartu kuitenkin myös kirjaan.
