Tämä elokuva joko ihastuttaa, vai vihastuttaa. Maailmanlopun ja itsensä ymmärtämisen teema näkyy hienosti Donnie Darkossa, ja siksi se kuuluu miun suosikkilistalle. Se on kyllä myös niitä, joiden taiteelliset näkemykset voivat olla joillekin liikaa, eikä se kestä kuukausittaista katselua. Mutta oikeina hetkinä, oikeassa seurassa, on tämä varmasti elokuva, joka kannattaa katsoa. Jake Gyllenhaal ei ole miun lemppareita, mutta tässä elokuvassa jokin kolahtaa. Mieletöntä näyttelijäntyötä, ja elokuva, joka jättää pohtimaan koko syytä, miksi me edes ollaan tällä maapallolla.
Kauriinmetsästäjät kuuluu jo ihan yleissivistykseen. Se kertoo sotaan lähtevistä pikkukaupungin työntekijöistä, jotka eivät palaa samanlaisina takaisin. Jakaisin elokuvan kahteen osaan. Siihen, joka pohjustaa ja on jopa hieman rasittavaa katsottavaa, ja siihen, joka näyttää lopputuloksen ja on elokuvaa parhaimmillaan. Jos kestää alun, niin lopussa kiitos seisoo. Tavallaan oppii myös arvostamaan pohjustustakin, jota ilman tulos ei olisi yhtä karmaiseva. Venäläistä rulettia ja mielen murtumista.
Englantilaisen sisäoppilaitoksen kasvatit saavat tietää totuuden itsestään. Siinä missä traileri kuvastaa romanttista hömppää, on totuus aivan toinen. Kuuluu miun suosikkeihin juurikin sen jälkimmäisen vuoksi. Tämä on inhimillisyyttä parhaimmillaan. Se ei ole oikeastaan synkkä teos, kuten kaksi aiempaa elokuvaa, vaan pikemminkin suora ja lämmin kosketus aiheeseen. Toisaalta elokuvasta jää hyvä mieli, toisaalta ei. Se on vain elämää itseään.
Mitä tähän voi sanoa? Söpö. Miä pidän niin paljon psykologisesta ja rankasta kamasta, että sinne väliin tarvitaan tällaista sokeria. Ja tämä on oikeanlaista. Toki aiheena teinityttö tulee raskaaksi ja suunnittelee antavansa sen adoptioon, ei kuulosta miltään huippuleffalta, mutta Junon toteutus on raikas. Ellen Page on mahtava näyttelijä, ja käsikirjoitus on paikoittain kovin fiksu. Välillä se lankeaa tosin turhiin kliseisiin. Joka tapauksessa omaperäinen elokuva isolla oo:lla. Katsokaa itse, niin näette. Tästä elokuvasta jää ainakin hyvä mieli. Ja sinisen slushien himo.
Ah, ensimmäinen Joseph Gordon-Levitt listalla. En voi ylistää tätä miestä tarpeeksi. Manic kertoo väkivaltaan tunteitansa purkaneesta nuoresta miehestä, joka lähetetään selvittämään raivonsa alkulähteitä. Kuvaustekniikka on kyllä elokuvassa ihan päin sanonko mitä, sillä en tykkää ns. videokameratyylistä. Sisältö korvaa kuitenkin kaiken. JGL on yhtä loistava kuin aina ennenkin, ja Zooey Deschanel (yritäpä katsoa tän jälkeen 500 days of Summer) ei yhtään sen huonompi. Hyvin aliarvostettu elokuva, joka kannattaa kaikkien katsoa.
Brittipojat keskellä psykologista ja vähemmän psykologista murhakierrettä. Kaikki lähtee siitä, kun Alexia (Eddie Redmayne) syytetään koulutoverinsa Nigelin (Tom Sturridge) murhasta. Hiljalleen aukeaa totuus, johon sisältyvät niin temppeliherrat kuin ihan vain kyky hallita toisen mieltä. Mistäpä miä tässä en pitäisi? Psykologiaa, rikostarina, brittejä... Erittäin kiehtova elokuva. Kun kaikki päättyy, jää lopputekstejä tuijottamaan suu auki. Hyvin mielenkiintoinen, jälleen aliarvostettu valinta.
Oi tätä klassikon huumaa. Olen katsonut The Breakfast Clubin varmasti miljoona kertaa, eikä se vanhene koskaan. Viisi erilaista oppilasta jäävät kukin eri syystä jälki-istuntoon, ja siitä se sitten lähtee. Jokaisella on ennakkoluuloja - jotkut paikkaansa pitäviä, ja jotkut menivätkin sitten metsään. Elokuva on ajaton. Vaikka tyyli ja tukka muuttuu, ei perusidea katoa mihinkään. Koululuokkien väliset erot ja yhtäläisyydet ovat nykypäivääkin. Kaikki uusintafilmatisoinnista puhuvat voivat painua suolle, sillä vain kuolleen ruumiini yli. Tämä pitäisi näyttää joka koulussa. Klassinen "eat my shorts" -fraasi tulee muuten tästä elokuvasta, ei Bart Simpsonilta.
