Arvostelu: Nälkäpeli (The Hunger Games, 2012)

Ikäraja: K12
Rooleissa: Jennifer Lawrence, Josh Hutcherson
Tähdet: ***



Tältäkö näyttää tulevaisuuden maailma?


Kevään mainostetuin, ja varma kassamagneetti Nälkäpeli, lyö valkokankaille tänään 23.3.2012. Elokuva kertoo Amerikan nousseen sotien jälkeen tuhkasta Panemina, jonka pääkaupunki Capitol järjestää vuosittain rangaistuksena Nälkäpelin. Idea on, että jokainen kahdestatoista Panemin vyöhykkeestä, lähettää yhden tytön ja pojan taistelemaan tositv-formaattiin hengestään. Vain yksi voi voittaa. Katniss Everdeen (Jennifer Lawrence) lähtee vapaaehtoisena leikkiin mukaan, kun sisko Prim saa epäonnisen arvan osakseen.

Nälkäpelissä on aineksia idealtaan kohauttaa. Lapset tappamassa toisiaan ja synkkä tulevaisuudenkuva ovat karmivia, ja joissain paikoissa katsojaa saattaa jopa ahdistaa elokuvan tunnelma. Se pysyy silti hyvän maun rajoissa. Tärkeintä on idea, ei verellä ja ruumiilla mässäily. Kirjan tasolle sitä ei silti olla viety. Siinä missä kirja luo tiheämmän ja sydämen sykettä nostavan olotilan (pakkojatkaalukemistataimuuten), jää elokuva hieman veteläksi. Kyllähän se kirjalle uskollisilla kohtauksilla nostaakin kylmät väreet selkäpiihin, mutta sitten saatetaankin sortua turhaan tillitykseen. Ehkä se ei olisi silti rikkonut rajoja, vaikka pari veitsen sivallusta oltaisiinkin ihan oikeasti näytetty.

Jennifer Lawrence loistaa roolissaan Katnissina. Nuori nainen on tuleva tähti, ja sen näkee siitä, miten hän ottaa roolin haltuunsa. Uskottavuus, sisällä piilevä herkkyys ja kovimmassakin tilanteessa jalat maassa seisovaa hahmoa ei voisi kukaan toinen esittää paremmin. Jennifer on Katniss. Moni konkarimpi näyttelijälahjakkuus jää naisen varjoon, kun hän ottaa jousipyssyn käteensä ja juoksee areenalle.

Ehkä jopa liian tehokkaastikin, sillä elokuvantekijät taisivat unohtaa muut hahmot kokonaan. Yhtä sympatisoiva tunne ei toisten tribuuttien puolesta tule, sillä heitä ei näytetä juuri ollenkaan. Hahmojen rakennus on jäänyt puolitiehen, vaikka Catoa esittävä Alexander Ludwig yrittääkin parhaansa saada äänensä kuuluviin. Josh Hutcherson saa Katnissiin rakastuneena ja epäonnisena tribuuttiehdokkaana Peetana sydämen sulamaan, ja tekee roolilleen oikeutta. Silti tuntuu, että Peetakin on vain sivuhahmon paholainen, jonka tunteille ei anneta riittävästi tilaa. Ei silti syytä huoleen, kyllä sivujuonena kulkeva rakkaustarina esille saadaan, ja se saa katsojan vastavuoroisesti hymyilemään muiden tapahtumien ohella.

Visuaalisestikin Nälkäpeli onnistuu. Puvustus toimii, ja Nälkäpelin areena on yhtä karu kuin kuvitelmissa. Capitol on ehkä enemmän Ikean kuvasto, kuin glamourinen pääkaupunki, mutta verrattuna Vyöhykkeen 12 lavastukseen saadaan silti mukavaa kontrastia. Nälkäpeli ei ole liian tietokoneellinen hahmotelma, vaan se antaa realistista kuvaa tulevaisuuden resuisemmista oloista.

Nälkäpeli on elokuva, joka kannattaa katsoa ajatuksella. Vaikka se ei ehkä onnistukaan kohauttamaan, on siinä silti mahdollisuuksia. Se ei ole huono, se ei jää vain yritykseksi, mutta jokin siinä tökkii. Juonikulku kulkee välillä poukkoilevana ja sekavana, ihan kuin se yrittäisi pitää kiinni kirjasta, mutta olla silti erillinen yksilö. Valehtelisin kuitenkin, jos väittäisin, ettei inhimillisyyden mureneminen olisi kuvattu juuri oikealla ja pysäyttävällä tavalla. Katsoja poistuu salista pää täynnä ajatuksia, ja ehkä se onkin sitten se paljon puhuttu kohautus.

Tartu kuitenkin myös kirjaan.

deuxième

Kerrankin voin sanoa kirjoituksessani, että oli tuottelias päivä. Melkein koko nettisivu on nyt Taitaja-kisaa varten koodattu, eli opettaja voi lakata niskaan hengittämisen ja antaa olla. Lopputulos miellytti omaa silmää ihan mukavasti, vaikkei vastannut alkuperäistä suunnitelmaa. Tällä aikataululla pidän sitä kuitenkin saavutuksena. Sen lisäksi viimeistelin pari lukua kirjaa varten ja vaihdoin lakanat sänkyyn. Yksinkertaisia arkiaskareita, mutta niitähän se elämä on täynnä.

Visitoin myös huoneen parvirakenteen, jonka kissa on lähinnä ottanut haltuunsa. Täytyy sanoa, että en ole koskaan järkyttynyt yhtä paljon. Enkä muuten ole koskaan ennen tuntenut yhtä palavaa tarvetta ruveta siivoamaan ja sisustamaan. Tässä sitä ollaan. Huomenna koko parvi saakin siis häädön nyrkin kokoisista pölypalloista ja kissankarvoista - herran jumala sain allergisen reaktion siellä käytyä. Suihku ja joululahjasuihkugeelien testaus oli pakollinen sen mission jälkeen.

piirrät maahan ensimmäisen viivan
minä luettelen kirjaimet
talon takana nojaamme kivijalkaan
katsomme taivaalle
toivomme ukonilmaa


Taitaja-kisoista vielä sen verran, että en malta odottaa. Tulee varmasti upeaa lähteä kukonlaulun aikaan ajamaan samaisen opettajan kanssa Helsinkiä kohti. Mukava pikku roadtrip siis luvassa. Onneksi Eetu lähtee mukaan, muuten voisi äkillinen influenssa iskeä. SMG on toiminut taas mukavana inspiraatiomusiikkina tämän projektin parissa, ja onneksi se on ohi. En jaksaisi enää yhtään HTML koodia HTML koodin perään, CSS:ää tai PHP:ta. Se oli nyt tässä, kiitti riitti.

Loppuilta menee Ugly Bettyn ja suklaasoijajuoman parissa. Sainpa tänään Burberryn takin (westbury), ja täytyy sanoa, että ihana on. Ja Burberrystä puheen ollen, eikö olekin hemmetin suloinen kuva Eddie Redmaynesta?



Kai jotkut vaan on syntyneet täydellisinä, eikös? Loppuun vielä Florence + the Machinea, joka on myös Eddien tavoin rakastettava;



- Sofia

premier

Järkyttävän paha olo. Aivan järkyttävä, eikä se lähde pois millän. On upeaa huomata olevansa taas taudissa, jossa mikään ei pysy sisällä ja tekee mieli halailla vessaa. Hurmaavaa. Mutta on tässä ne bonuspuolensa, jotka takaavat mahdollisuudet levätä kotona, katselle telkkaria ja kirjoittaa mitä mieleen tulee. Otan siis tämän hyötyaikana saada valmista jälkeä - itseni kohdalla.

Esimerkiksi tämä blogi, jonka tulevaisuuden olin jo heittänyt romukoppaan. Nyt päätin kuitenkin, että nostan tämän vielä suosta paremmalle tasolle. Tai siis, suosta ainakin sille tasolle että miä itse olen tyytyväinen. Just nyt on niin itsekäs olo, että tekstistä huokuu se sataprosenttisesti läpi täydellä volyymilla.

Jos nyt alkaisi siitä, miten positiivista kipeät päivät ovat minulle; ne jakautuvat aina kolmeen eri virikkeeseen, eli The O.C, kynsilakka ja n. 300 litraa eri juomia. Tänäänkin on mennyt kaikkea teestä mansikkamehuun, kynnet ovat vaihtaneet väriä neljä kertaa ja O.C. pyörii lähes taukoamatta. Mutta kenenpä päivää ei piristäisi Seth Cohenin tajuttomat kommentit ja Marissan angstit? Hieno lausekin niistä tuli.


"Even when you're not a couple you'll always be a couple. You're Joanie and Chachi, Luke and Leia. "
"Um, Luke and Leia were brother and sister. "
"Yeah, well, may the force be with you. "




Että niin kivaa tänään. Pitäisi tehdä englannin rästityöt alta pois, hakea työpaikkaa työssäharjoitteluun, viimeistellä pari tekstiprojektia, siivota huone ja keksiä lahja pikkuveljelle, mutta voihan ne päivät näinkin viettää. Luultavasti samaa on luvassa vielä huomisellekin. Perjantaina sitten otetaan näppäimistö kauniiseen käteen ja aletaan koodailla nettisivuja taitajakisaa varten. Kiinnostusprosentti on huimat kolme.

Nyt palaan tuon O.C:n pariin ja teineilen loppuillan. Presidenttitenttikin tulisi maikkarilta, mutta katsoo nyt jaksanko alkaa sitä tänään seuraamaan. Tää O.C. on kuitenkin niin paljon parempaa herkälle sielulle.



on muuten hemmetin hyvä cover, ja The Kooks on rakkaus.

- Sofia.