Arvostelu: Poikani Kevin (We need to talk about Kevin, 2011)

Ikäraja: K16
Rooleissa: Tilda Swinton, Ezra Miller
Tähdet: ****+

Äidin rakas(ko) hirviö


Saatiinhan se viimein Suomeenkin. Viime vuonna elokuvafestareilta kiitosta ja keskustelua niittänyt Poikani Kevin sai ensi-iltansa 20.4. Ja kuten hyvän elokuvafestari-leffan kuuluukin, on se poikinut katsojamääräkseen puolisen salia kerrallaan. Kansa herää hitaasti, mutta kunhan herää jossain vaiheessa. Elokuva on noin kaksi tuntia kestävä kasvutarina äidin ja pojan suhteesta, vastaamatta jäävistä kysymyksistä ja siitä, katsooko rakkaus verisiteisiin. Kun äiti Eva (Tilda Swinton) luopuu vapaamuotoisesta elämästään synnyttääkseen poikansa Kevinin (lapsena Jasper Newell & Rock Duer), lähtee käyntiin tahtojen taistelu. Kaikki huipentuu 15-vuotiaan Kevinin (Ezra Miller) vakavaan tekoon, jonka todellista syyllistä elokuva etsii pätkittäin.

Ensimmäinen ajatus, joka herää elokuvan katsottua on se, että miksi Tilda Swintonilla ei nähty Oscar-pystiä roolistaan? Stressin, lapsensa teon varjon ja koko kansan syyllistävän paineen alla elävän naisen elämä voisi olla aiheena floppi, mutta Swinton esittää sen ammattimaisesti ja vähä kerrallaan pintaa syventäen. Lopputulos on eheä kokonaisuus, jota kelpaa katsella - jopa pidempään. Elokuvan näkökulma pysyy tiiviisti äidissä kiinni, mutta se ei silti luo kliseistä marttyyria. Se on vahva tarina vahvasta ihmisestä, jonka annetaan silti sortuakin, taipumatta yliampuvuuteen.

Eikä jää häpeään vastanäyttelijä Ezra Millerkaan nimikkohahmo Kevininä. Vaikka pojan vakava teko onkin ilmeinen, saavat kasvuhetkien kuvaukset katsojan pysymään tiukasti kiinni penkissään ja pitämään silmänsä auki. Ezra taitaa kieroon kasvaneen, manipuloivan ja kaiken aikaa kaikesta kostavan Kevinin vaikuttamaan samaan aikaan helvetin lähettiläältä ja inhimilliseltä poikarukalta. Elokuvan lopulla saakin miettiä, kuka tässäkin oli paha, ja miksi.

Vastaamattomia ovat muutkin kysymykset. Syyllistä etsitään, mutta syyllisen leimaa ei tatuoida kenenkään päähän. Äidin rakkaus poikaansa kohtaan kyseenalaistetaan, mutta se näkyy silti siellä. Elokuva ottaa kantaa siihen, onko mikään loppujen lopuksi sitä, miltä se näyttää. Mahdottomuuksia siis. Välillä se kyllä sortuu mustavalkoisuuteen, kun muu kansa tuntuu turhankin aktiivisesti kivittävän Kevinin teosta kärsivää äitiparkaa. Kieltämättä jää miettimään, olisiko kaikki oikeasti noin raskaasti henkilökohtaista (näin ulkopuolisen perspektiivistä), jos.

Poikani Kevin ei kuitenkaan ole pelkästään draamaelokuva, vaan siihen perustuu myös trilleriinkin vivahtava puoli. Kuvaustekniikka sumentaa, kiertää, joskus liikaakin, mutta tehokeinona ovelasti. Iloinen rallatusmusiikki luo karmivaa kontrastia kuvassa tapahtuville katseille, eleille, teoille. Tämä elokuva ei mässäile verellä, mutta tuhoutunutta silmää metaforana käyttävä hedelmän mussutus saa silti kylmiä väreitä selkäpiihin. Ehkä omaan makuuni liian taiteellinen aloitus tomaattimurskassa kylpeminen on, mutta siitä eteenpäin saadaan nauttia kylmän ja kuuman vaihtelevasta lämpotilasta.

Tämä elokuva kuuluu vuoden 2011 ykkösnimiin. Vielä päiviä sen katsomisen jälkeen pyörii mielessä elokuvan herättämät kysymykset, ajatus tahdosta nähdä se uudelleen ja siitä, miten se polveutuu tosielämään. Vaikka Poikani Kevin on vain kirjailija Lione Shriverin fiktiivinen tuotos, se käsittelee paljon mediassa viime aikoinakin pyörinyttä aihetta.

Me tulemme puhumaan Kevinistä vielä pitkään.

quatrième

Mitä tarkoittaa säästäminen? Galna Dagarit on taas käynnissä, ja miultahan luonnollisesti meni sinne rahaa - tai no, melkein. Tuli kipaistua nimittäin samalla reissulla Anttilassa, jonne upposi toinen puolisko rahakuilusta. Ja huomenna olisi taas asiaa Stockmannille, kun halajan paria juttua lisää. Raha sen kuin polttaa käsissä. Himoitsin ja harkitsin lähes tunnin ajan, että olisin ollut fiksu ja sijoittanut +70e (kyllä, kuulitte hinnan aivan oikein) kymmeneen Finnkinon sarjalippuun. Sillä olisi kuitattu mukavasti tämän vuoden leffassa käynnin riemuja, mutta päätin sitten, että ei niin ei. Ostin ennemmin valkoisen mekon. Toki sillä olisi säästänyt ihan ketun hitosti, kun tosiaan se peruslippu maksaa 12-13 euroa, ja kymmenen sarjassa tuolla hinnalla se olisi vain 7,40e per lippu. Nooooooooooh. Ilman elokuva- ja tv-sarjojen maailmaa ei silti jääty. Kävin tosiaan Anttilassa, ja bongasin 13 eurolla How I met your motherin kakkostuottaria. Sehän tietysti tarttui mukaan. HIMYM on loistava sitcom, ja jos tykkää esim. frendeistä, niin suosittelen tsekkaamaan! Yhtä hyvää huumoria siinä ei miusta ole kuin frendeissä, jotka on mun sarjahyllyn kulmakiviä, mutta on tää sarja aika legen - wait for it - dary.

Ai niin, ja tuli sitten käytyä leffassa - taas. Viime lauantaina tsekkasin suomalaistuotannollisen Iron Skyn (koska pappa betalar!) ja keskiviikkona kulutusjuhlan jälkeen suunnattiin katsomaan Nälkäpeli (enhän toki ole nyt nähnyt sen kuin kolme kertaa - nooooooooh, superpäivä, niin mitäs pienistä!) Huomenna saapuisi ensi-iltaan se ah niin odotettu We need to talk about Kevin. En nyt tähtää ensi-iltaan (koska hups, rahat), mutta seuraava tili tulee viikon kuluttua (; ehkä seuraavana superpäivänä... Tosin seuraavasta tilistä saanen miinustaa jo kakskymppiä, koska aion tilata viiiiimein hitRECordsilta paidan. hitRECords on tosiaan näyttelijä Joseph Gordon-Levittin siipien alla toimivaa bisnestä, jossa eri taiteen aloista kiinnostuneet yhdistävät voimiansa ja luovat milloin mitäkin. Tuotot jaetaan 50% yhtiölle ja 50% taitelijoiden kesken. Suhteellisen underground meininkiä, mutta suosittelen tutustumaan! Täältä sivuille ja täältä tuotekauppaan!

Rahat upposivat myös kaikkien fanien paheeseen, eli fanikrääsään. Tuli pyydettyä armaan Tanjan kautta, joka toimii Saksassa au pairina, että toisi mulle tullin kautta vähän THG-krääsää. Lupasin itselleni, että en sorru tähän, mutta piankos listallani oli pari lehteä, kirjanmerkki ja muistikirja. Mua ei oikeesti saisi päästä valloilleen! Sinne upposi noin kakskymppiä (joka tosin ei ole hinta eikä mikään tosta roinamäärästä). Olen mahdoton.

See ya next time will ya (ja ruuvit putoilee paikoiltaan, maailma on epätäydellinen paikka)

troisiéme

Elokuvakevättä, kesää, syksyä, talvea = mitä vielä jäljellä maailmanlopun vuonna 2012 elokuvien saralla. Ja jäljellähän on niin paljon, että oikeasti mietityttää, mitenkä saada rahaa näihin kaikkiin ja vielä maksaa muut menot siinä samalla. Pahinta kiusausta on muutaman elokuvan kohdalla se, että ne ihan yksinkertaisesti haluaisi nähdä useampaan kertaan. Näillä lippuhinnoilla, mitä nykyään joutu pulittaan, ei kyllä uudestaan käydä (valitettavasti).

Aloitetaan nyt vaikka niistä, jotka tällä hetkellä pyörivät leffasaleissa. Kolmas kerta Nälkäpeliä olisi ihan mielettömän kiva, mutta samalla houkuttaisi käydä katsomassa Titanic uudestaan. Siinä on kuitenkin niin eri tunnelma, kun näkee salissa sen laivan uppoavan. Helkutin hieno oli ensi-ilta. Miinusta kyllä yleisöstä, joissa muutamat päättivät ravailla vessassa kesken näytöksen, erityisesti takarivin populasta. Teki mieli ärähtää ja käskeä pysymään paikoillaan. No, minkäs teet. Tämä 3D-leffailu on kyllä sellaista ryöstöä, että heikompaakin hirvittää. 14 euroa! Alkuaikoina taisi lipun hinta olla 11 euroa, mutta totta kai hinnat menee väärään suuntaan, eli ylöspäin. Muistan kakarana maksaneeni 6.80 e ihan tavallisesta elokuvakokemuksesta, ja sekin ilo on nykyään puolet hintavampaa, eli 12 e.



Iron Sky vaikuttaa myös ihan hyvältä. Siihen ehkä menisinkin, jos vain ei prioriteettina olisi nähdä 20.4. ensi-iltaan saapuva We need to talk about Kevin (Poikani Kevin suomennoksena). Plus kuluja lisää tietysti se, että elokuva perustuu kirjaan, joka olisi mukava lukea ennen katselua. Juoni itsessään vaikuttaa lupaavalta. Poika Kevin tekee jotain anteeksiantamatonta, ja äiti joutuu miettimään, rakastiko hän koskaan poikaansa ja kuinka paljon teosta on hänen syytänsä. Äidin roolissa nähtävää Tilda Swintonia on ylistetty parhaasta roolisuorituksestaan koskaan, ja Keviniä esittävää Ezra Milleriä on povattu tulevaisuuden lupaukseksi (mm. NYLON lehden numerossa, jossa on listattuna myös esim. Tom Felton). Tämän elokuvan trailerin nähtyä tiesin, että se on pakko nähdä.



Jos hypätään tässä välissä sitten syyskuuhun, jolloin The Perks of being a Wallflower (Elämäni seinäruusuna) saa ensi-iltansa. Suomelle ei ainakaan imdb ole päivämääriä jaellut, mutta toivotaan parasta. Norjaan se ainakin rantautuu 20. päivän tienoilla. Ezra Miller löytyy tästäkin elokuvasta, nyt vain täysin erilaisessa roolissa. Pääosaa Elämäni seinäruusuna (joka sekin on kirja, joka pitäisi hommata, plaa) esittää Logan Lerman ja Emma Watson. Kuuluu myös ehdottomiin ja odotettaviin elokuviin, joita tänä vuonna meille näytetään. The Perks of being a Wallflower kertoo Charliesta, joka aloittaa lukion ujona seinäruusuna, mutta joka tutustutetaan alkoholiin, seksiin ja huumeisiin. Kirja on saanut keskustelua aikaan värikkäiden teemojensa puolesta. Mistään sateenkaarikakkusia ja eletään kaikki nätisti valehtelematta ei siis ole kyse.

Tulee varmasti olemaan muutenkin virkistävää nähdä Emmaa muissa rooleissa, kuin Pottereiden Hermionena. Eikä Logankaan huono näyttelijä ole ollut, joten en kanna huolta siitäkään. Nina Dobrev (joka Vampire Diariesin Elenana tunnetaan) löytyy myös castingluettelosta.



Kesällä ensi-iltaan löytää tiensä uusin ja viimeisin Christopher Nolanin Batman. The Dark Knight Rises on yksi odotetuimpia ensi-iltoja koko vuodelle, ja täytyy myöntää, että itsekin odotan ihan innolla. Nolan luottaa näyttelijöihinsä, ja mukana on taas aiemmissakin leffoissa pyörähtäneitä valintoja. Inceptionista mukaan tarttui Tom Hardy, Marion Cotillard ja Joseph Gordon-Levitt. Kissanaisen rooliin Nolan valitsi Anne Hathawayn. Trailerit ainakin näyttävät loistavalta, ja uskon vahvasti Nolanin suurena fanina, että Batmanin viimeinen ei tule olemaan pettymys.



Anne Hathaway sai roolin myös Les Miserables -musikaalin elokuvaversiosta. Tämä kyseinen (ja henkilökohtainen suosikkimusikaalini) elokuva tulee teattereihin joulukuussa. Les Miserables kertoo Jean Valjeanista, joka ryöstää leipää ja joutuu elämään varkaan nimikkeen alla. Komissario Javert etsii Jeania aina 1830-luvun Pariisiin saakka, jossa opiskelijapojat kyyhäävät barrikadeja.

Elokuvan Jean Valjeanin roolissa nähdään Hugh Jackman ja Javertina Russel Crowe. Elokuvaan on castattu muitakin tunnettuja ja tulevaisuuden huippunimiä, kuten Eddie Redmayne, Amanda Sheyfried, Helena Bonham Carter ja Sacha Baron Cohen. Löytyypä elokuvasta myös tähtiä suoraa West Endin lavalta. Esimerkiksi Eponinen rooliin valittu Samantha Barks toistaa roolinsa, sillä hän esitti Eponinea jo Les Miserablesin 25th Anniversary tourilla.



Viimeisimpänä, muttei vähäisimpänä, on joulukuussa luvassa myös Hobitti. Kahteen osaan jaettu J. R. R. Tolkienin satukirja on Peter Jacksonin ohjaama, eli taattua LotR-laatua. Pääosaan Bilbo Reppulia esittämään saatiin Martin Freeman, joka varmasti muistetaan BBC:n Scherlockin Watsonina. Ian McKellen saapuu taas harmaaparta Gandalfiksi, ja muitakin LotReista tuttuja naamoja nähdään. Siitä, oliko niinkin tyngän kirjan jakaminen kahteen osaan erityisen fiksua, voidaan olla monta mieltä. Mutta ilmeisesti Potterit aloittivat muotivillityksen, jonka mukaan mitään ei vain voida jättää yhteen osaan (Twilight: Aamunkoin toinen osa tulee marraskuussa, ja huhut kertovat, että Nälkäpelin kolmas, eli Matkijanärhi, kuvattaisiin sekin kahdessa osassa). Rahastuksen makua, kieltämättä. Ainakin visuaalinen puoli näyttää helvetin hyvältä.




Mikä elämä? Mitkä rahat? Nämä ja paljon muuta (mm. DVD & Bluray ensi-iltoja) luvassa läpi vuoden! Ehkä pitäisi koittaa lotota?